Elämä on pirullinen asia. Välillä saattaa tuntua siltä, että langat on käsissä mutta kuitenkin tulee hetkiä, milloin mahdoton tapahtuu. Maailmalla on tuhansia esimerkkejä kaikesta siitä paskasta, josta saamme kiittää kaaos teoriaa. Kaikki maailman kaavat ja sanonnnat jäsentävät vain osittain maailmaa. Totuushan on yksinkertaisesti se, että jossain vaiheessa niin kaavamaisesti mutta silti hyvin salakavalasti randomness iskee. Jotain tilastollisesti mahdotonta tapahtuu. Jotain joka kuitenkin on aina ollut tilastollisesti mahdollista, mutta jota ihmiset kutsuvat mahdottomaksi. Matka mahdottomuuteen on lyhyt. Kodomilla on 99% mahdollisuus toimia ehkäisyvälineenä, mutta aina äpärät ovat yhtä ihmeellisiä. Vittu.

Ihmiset toimivat matematiikan mukaan. Silti useimmiten tyydytään olemaan penny-wise but pound fool. Ihana sanonta. Jos sinun haluamasi stereot maksavat sen 200 € mutta toisella puolella kaupunkia 100€ on selvä juttu, että kaahaat hakemaan näitä huippuhalpoja stereoita toiselta puolelta kaupunkia. Mutta jos se sinun autosi maksaa 23000€ lähimmässä liikkeessä ja 22900€ toisella puolella kaupunkia, jää matka usein tekemättä. VAIKKA menetys on tasan yhtä paljon :/

Tänään loppui suhteen kuherrusviikko. Tasan viikon se sitten kesti. Tänään on vaan ärsyttänyt ja en ole ajatellut häntä niin paljon. Kaikki se anteeksiantamis-hulapaloo teki kaikesta niin jännää ja kivaa. Se, että toinen on 2000 kilometrin päässä ja sanoo sinua maailman kauneimmaksi ja tiedät, että juuri sillä hetkellä se on totta. Se on autuus. Se on puhdasta onnellisuutta. Sitten astuu elämän muut osa-alueet häiritsemään. On koulutöitä, ihmissuhdeongelmia, väsymystä, suoriutumispaineita ja masennusta. Vasta silloin selviää, onko omassa parisuhteessa sitä taikaa, joka liuottaa ja muuttaa näitä asioita siedettäväksi. Tänään kaiken ylikuormitus teki minusta liian väsyneen ja surullisen.

Olen iloinen kun hän on surullinen, kai koen itseni tärkeäksi silloin. Joku kertoo kurjasta elämästään minulle ja yhtäkkiä pystyn täysin imemään itseeni kaiken sen pahan olon ja tiedän kuinka hänen pitäisi toimia. Jännittävä osuus on se miten saan toisen uskomaan sen, että on oikeassa. Ehkä siis näin oln parhaimmillani koska pystyn häntä auttamaan. Mutta olenko silti paha ja poikkeuksellisen itsekäs ihminen? En halua antaa kaikkea mitä hän vaatii. En pysty antamaan sitä tilauksesta, kun olen niin tapoihini ja oman katsomukseni oikeellisuuteen jumittunut..

Suurin ongelmamme on se kuinka käyttäydymme hädän keskellä aivan eri tavalla. Hän auttaa minua uhmaavilla sanoillaan, pyyteettömällä avunannolla. Ja siitä tulee oikeasti niin hyvä ja virkistynyt olo. Hän tarjoituu tekemään kaiken minun puolesta ja hän osaa roolinsa täysin. Kaiken hän suorittaa sellaisella ihailtavalla uhkarohkeudella kuin hän olisi maailmaa isompi. sydän. Itse en tätä taitoa osaa. Yritän lohduttaa puolittaisilla sanoilla ja teoilla. Hän kysyy voisinko antaa enemmän. Hän haluaisi täyttä hemmottelua. Ymmärrän nyt kuinka hän näkee tilanteen niin että minun tulisi antaa hänelle piristysruiskeita. JA minusta mikään ei ole ällöttävämpää kuin tehdä niin kuin joku toinen on sanellut. Siitä pitää päästää irti. Kaikki tämä korostuu muillakin elämänalueilla. Guidance is good for me. I have to take every small advice and use it to make my behaviour more approriate. Just do it!

Mieltäni kyllä lämmittää äskeinen puhelu. Haluaisin tietää mitä olen tuolle pojalle. En halua häntä enää samalla tavalla mutta haluan löytää sen yhteisen tilan minne joskus pääsimme. Ehkä sitä ei koskaan löydy tai ehkä löytyykin olisi kuitekin hauskaa ottaa rennosti ja pitää hauskaa taas. Voin olla kaveri ja kuunnella häntä. Haluan tietää miten hänella menee.  

huomenna kuuntelut taas. Onnea minulle :)

Nyt pois tästä myrkyllisestä tilasta ja takaisin tuomaan itseäni takaisin. Haluan oppia, kehittää itseäni ja löytää kaikkeen sen vastauksen. Tuntuu, että jollain muilla se tulee niin helposti. Huumorilla peliin takaisin:

päivän ajatus:

eiku nyt vessaan... kauhea vessahätä :) elämä muistuttaa, että elämää tämä vaan on.